maanantai 19. tammikuuta 2015

Mitä olen oppinut?

Kannattaako väitöskirjan tekeminen? Olen käsitellyt aihetta jo kahdessa peräkkäisessä postauksessa. Olen pohtinut samalla myös sitä, mitä olen tähän mennessä itse oppinut tohtorikoulutettavan työssä. Aloitin väitöskirjani tekemisen vuonna 2011, mutta olen työskennellyt väitöskirjani parissa tänä aikana hieman yli kaksi vuotta. Väitöskirjani aineisto on pääosin hallussa, ja käsikirjoitus on jo melko pitkällä. Mitä sellaisia taitoja olen tähän mennessä ottanut haltuun, joista on hyötyä työelämässä ja tulevalla urallani?

1. Projektinhallinta. Väitöskirja on iso ja pitkäkestoinen hanke. Vaatii paljon suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja määrätietoisuutta viedä se loppuun saakka. Työelämässä projektit ovat usein huomattavasti lyhytkestoisempia - ja usein myös yksinkertaisempia. Neljä vuotta on lyhyt aika väitöskirjan tekemiselle, mutta lähes mahdottoman pitkä aika muille työelämässä vastaan tuleville projekteille. Vuoden tai kahden vuoden mittaisen projektin haltuunottaminen, aikatauluttaminen ja koordinointi tuntuu tämän mankelin jälkeen kevyeltä kuin kalkkunaleike!

2. Asiantuntijuus. Tutkin aihetta, jota ei juurikaan ole Suomessa tutkittu. Minulla on ollut aikaa ja mahdollisuus syventyä materiaalista kulttuuria ja pukeutumista käsittelevään tutkimukseen. Sen lisäksi olen kerännyt oman tutkimusaineistoni ja kehittänyt omat tutkimusmenetelmäni. Väitöskirjani valmistuessa olen aihepiirin asiantuntija - mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että tulevien työtehtävieni tai tutkimusaiheideni tarvitsisi liittyä vain näihin aloihin. Päinvastoin, maailmassa on useita muitakin kiinnostavia ilmiöitä, joista haluaisin oppia lisää.

3. Esiintymistaito. Olen esiintynyt eri työtehtävissä toimiessani aikaisemminkin, mutta tieteellisissä seminaareissa puhuminen tuntui aluksi hirvittävän vaikealta ja pelottavalta. Yleisö on tavattoman kriittistä ja kuullut valtavan määrän esitelmiä, luentoja ja seminaariesityksiä. Heitä on vaikea vakuuttaa ja vielä vaikeampi heihin on tehdä vaikutusta. Osasyy jännittämiseen on ollut myös se, että oma tutkimus on todellakin oma ja sitä kautta hyvin henkilökohtainen osa itseä. Olen kuitenkin kehittynyt puhujana näiden vuosien aikana. Myös vapaamuotoisemmissa tapahtumissa tai kevyissä radiohaastatteluissa puhuminen on ollut hyvin hyödyllistä, sillä sitä kautta olen oppinut myös erilaisia puhetapoja.

4. Kirjallinen ilmaisu. Sanotaan, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Väitöskirjaa kirjoittaessani olen kirjoittanut enemmän kuin koskaan ennen, ja olen todella myös kehittynyt siinä. Pystyn tarkastelemaan omaa tekstiäni kriittisemmin ja toisaalta osaan ottaa paremmin vastaan muilta tulevaa kritiikkiä. Teksti on muuttunut työkaluksi, johon suhtaudun aiempaa suuremmalla varmuudella ja rentoudella.

5. Tiivistämisen taito. Mitä paremmin jonkin asian ymmärtää, sitä vähemmän sanoja sen ilmaisemiseen tarvitsee. Olen tottunut käsittelemään suuria määriä tietoa, tekstejä, sanoja ja teorioita ja oppinut poimimaan niistä sen olennaisen.

6. Itsenäisyys. En enää pelkää toimia yksin, ajatella yksin ja sanoa asioita ääneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä ajattelet?