perjantai 30. tammikuuta 2015

S**T



Väitöskirja edistyy. Siitä lisää joskus toiste. Olen tällä hetkellä jossain tämän Instagramissa ja Twitterissä villinä kiertävän prosessikuvauksen kohtien kolme ja neljä välillä. Nyt on kuitenkin perjantai ja minulla on kangaskassissa pullo proseccoa, hammasharja ja vaihtovaatteet. Carpe f*****g diem ja hyvää viikonloppua!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Mitä olen oppinut?

Kannattaako väitöskirjan tekeminen? Olen käsitellyt aihetta jo kahdessa peräkkäisessä postauksessa. Olen pohtinut samalla myös sitä, mitä olen tähän mennessä itse oppinut tohtorikoulutettavan työssä. Aloitin väitöskirjani tekemisen vuonna 2011, mutta olen työskennellyt väitöskirjani parissa tänä aikana hieman yli kaksi vuotta. Väitöskirjani aineisto on pääosin hallussa, ja käsikirjoitus on jo melko pitkällä. Mitä sellaisia taitoja olen tähän mennessä ottanut haltuun, joista on hyötyä työelämässä ja tulevalla urallani?

1. Projektinhallinta. Väitöskirja on iso ja pitkäkestoinen hanke. Vaatii paljon suunnitelmallisuutta, pitkäjänteisyyttä ja määrätietoisuutta viedä se loppuun saakka. Työelämässä projektit ovat usein huomattavasti lyhytkestoisempia - ja usein myös yksinkertaisempia. Neljä vuotta on lyhyt aika väitöskirjan tekemiselle, mutta lähes mahdottoman pitkä aika muille työelämässä vastaan tuleville projekteille. Vuoden tai kahden vuoden mittaisen projektin haltuunottaminen, aikatauluttaminen ja koordinointi tuntuu tämän mankelin jälkeen kevyeltä kuin kalkkunaleike!

2. Asiantuntijuus. Tutkin aihetta, jota ei juurikaan ole Suomessa tutkittu. Minulla on ollut aikaa ja mahdollisuus syventyä materiaalista kulttuuria ja pukeutumista käsittelevään tutkimukseen. Sen lisäksi olen kerännyt oman tutkimusaineistoni ja kehittänyt omat tutkimusmenetelmäni. Väitöskirjani valmistuessa olen aihepiirin asiantuntija - mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että tulevien työtehtävieni tai tutkimusaiheideni tarvitsisi liittyä vain näihin aloihin. Päinvastoin, maailmassa on useita muitakin kiinnostavia ilmiöitä, joista haluaisin oppia lisää.

3. Esiintymistaito. Olen esiintynyt eri työtehtävissä toimiessani aikaisemminkin, mutta tieteellisissä seminaareissa puhuminen tuntui aluksi hirvittävän vaikealta ja pelottavalta. Yleisö on tavattoman kriittistä ja kuullut valtavan määrän esitelmiä, luentoja ja seminaariesityksiä. Heitä on vaikea vakuuttaa ja vielä vaikeampi heihin on tehdä vaikutusta. Osasyy jännittämiseen on ollut myös se, että oma tutkimus on todellakin oma ja sitä kautta hyvin henkilökohtainen osa itseä. Olen kuitenkin kehittynyt puhujana näiden vuosien aikana. Myös vapaamuotoisemmissa tapahtumissa tai kevyissä radiohaastatteluissa puhuminen on ollut hyvin hyödyllistä, sillä sitä kautta olen oppinut myös erilaisia puhetapoja.

4. Kirjallinen ilmaisu. Sanotaan, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Väitöskirjaa kirjoittaessani olen kirjoittanut enemmän kuin koskaan ennen, ja olen todella myös kehittynyt siinä. Pystyn tarkastelemaan omaa tekstiäni kriittisemmin ja toisaalta osaan ottaa paremmin vastaan muilta tulevaa kritiikkiä. Teksti on muuttunut työkaluksi, johon suhtaudun aiempaa suuremmalla varmuudella ja rentoudella.

5. Tiivistämisen taito. Mitä paremmin jonkin asian ymmärtää, sitä vähemmän sanoja sen ilmaisemiseen tarvitsee. Olen tottunut käsittelemään suuria määriä tietoa, tekstejä, sanoja ja teorioita ja oppinut poimimaan niistä sen olennaisen.

6. Itsenäisyys. En enää pelkää toimia yksin, ajatella yksin ja sanoa asioita ääneen.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kannattaako väitöskirjan tekeminen? Osa II.


If I am occasionally a little over-dressed, I make up for it by being always immensely over-educated.


- Oscar Wilde (The Importance of Being Earnest, 1895.)

tiistai 13. tammikuuta 2015

Kannattaako väitöskirjan tekeminen?

Ystäväni kysyi minulta, kannattaako hänen aloittaa väitöskirjan tekeminen. Hän on hyvin älykäs, ahkera, mukava ja hyvin työllistynyt henkilö, mutta hänen tämänhetkinen työsuhteensa lähestyy loppuaan, eikä uutta työtä ole vielä tiedossa. Henkilökohtaisista ominaisuuksista tai kyvyistä ei ole kyse, vaan siitä, onko akateemisten jatko-opintojen tekemisessä mitään järkeä.

Suomeen on syntynyt uusi akateeminen prekariaatti, totesi opiskelutoverini, Dracula-tutkija Tuomas Hovi Aamulehdessä ilmestyneessä haastattelussa. Tohtoreita koulutetaan tarjolla oleviin töihin nähden liikaa. Tieteentekijöiden liiton mukaan tohtorien työttömyys on tuplaantunut viimeisen kahden vuoden aikana.

Jännä kyllä, tohtoriopinnoista ei anneta missään kovin houkuttelevaa kuvaa. Myös ystäväni oli saanut toisilta jatko-opintoja suorittaneilta kavereiltaan täyden tyrmäyksen suunnitelmilleen: Ei kannata! Väitöskirjan tekeminen on kamalaa! Apuraha-arvonnat vievät kaiken ajan! Jos sitten saatkin apurahan, niin ei se riitä! Ohjausta ei saa! Kilpailu on kovaa! Työhuoneita ei ole! Ihan yksin saat olla ja itkeä työpöytäsi ääressä! Ehkä jopa sen alla!

Kaikki edellä mainitut asiat ovat varmasti osittain totta. Olen itsekin sitä mieltä, että monessa suhteessa tavallisissa palkkatöissä käyminen on huomattavasti helpompaa. Mutta harvassa työpaikassa on mahdollisuutta syventyä johonkin itseä kiinnostavaan aiheeseen jopa vuosien ajaksi. Syventyä. Ajatella asioita aina ahdistukseen asti. Lisätä ja levittää tietoa ja tietoisuutta. Harvassa työpaikassa saa itse suunnitella omat aikataulunsa ja asettaa itse itselleen ihan omia tavoitteita. Olen jo aikaisemmin kertonut oman käsitykseni vapaudesta ja sen kauneudesta ja kauheudesta. Luulen myös, että työelämä on menossa yhä enemmän siihen suuntaan, että toisinaan on hyvä pystyä työllistämään itse itsensä - yrittäjänä, apurahansaajana tai freelancerina.

Ystäväni on työskennellyt suuren osan työurastaan ulkomailla. Hänelle tohtorin tutkinnosta varmasti olisi myös todellista hyötyä, sillä kansainvälisessä ympäristössä koulutusta arvostetaan monesti enemmän kuin Suomessa. Osittain tohtorien nouseva työttömyys Suomessa johtuu varmasti myös siitä, että työnantajat eivät välttämättä osaa hyödyntää tohtorien koulutusta ja osaamista, ja toisaalta sitä ei osata myöskään myydä. Tohtori on paljon muutakin kuin akateeminen tutkija. Tohtorikoulutuksen sisältöä olisi syytä tarkastella lähemmin myös niitä jatko-opiskelijoita varten, joiden tavoitteena ei ole ura yliopistossa, ja tohtorien ja tohtoriopiskelijoiden olisi syytä opetella markkinoimaan koulutustaan sen sijaan, että he itsekin puhuvat siitä alentuvasti.

Rakas ystäväni, olen melko varma, että sinulle tarjotaan uutta työpaikkaa jo ennen nykyisen pestisi päättymistä. Mutta nyt tai joskus myöhemmin: tee se väitöskirja. Siitä tulee hyvä. Sitä tarvitaan. Sinua tarvitaan. Mene ja näytä niille, nauti ja naura mennessäsi. Ja jos jossain vaiheessa löydät itsesi itkemästä työpöydän alta, niin soita minulle!